Music semiotics in a minor key: Deleuze and Guattari’s refrain and the musical topic.
Music semiotics spends considerable effort on establishing musical signification through relatively stable – if non-logocentric – concepts such as the musical ‘topic’. Like any signs, these concepts entail a stable generalized type which are instantiated in particular tokens. In contrast, Deleuze an...
| Publicado en: | Sign Systems Studies Vol. 53; no. 1/2; pp. 160 - 195 |
|---|---|
| Autor principal: | |
| Formato: | Artículo |
| Publicado: |
University of Tartu
2025
|
| Materias: | |
| Acceso en línea: | Ver este registro en EBSCOhost |
| Sumario: | Music semiotics spends considerable effort on establishing musical signification through relatively stable – if non-logocentric – concepts such as the musical ‘topic’. Like any signs, these concepts entail a stable generalized type which are instantiated in particular tokens. In contrast, Deleuze and Guattari praise music as an artform particularly suitable for deterritorialization, for becoming or events which do not proceed by the logic of the general opposed to the particular. This article probes the clash of these two perspectives on the contested battleground of musical meaning and proposes their mutual entwinement by comparing closely the concept of the ‘refrain’ from A Thousand Plateaus with the concept of musical ‘topic’ from semiotics, and the respective dynamics of these concepts. The clash results in a proposed re-orientation in the gaze of Deleuzean musicology to practices of signification as suggested by Iain Campbell and even to classical and traditional forms of music, but also to an internal distinction in music semiotics between mutually intertwined minor and major modes of practice, that is, practices oriented towards deterritorialization and territorialization, respectively. It is then demonstrated that a minor mode of interpretation is already present in musicologists’ writings on musical topics of the classical period. Muusikasemiootika näeb palju vaeva, et põhistada muusikalise tähenduse uurimine üsna stabiilsete – kuigi mitte logotsentriliste – mõistete nagu näiteks muusikalise topose kaudu. Nagu märgid üldse kätkevad need üldist tüüpi, mis kehastub individuaalsetes tookenites. Deleuze ja Guattari aga kiidavad muusikat kui kunstivormi, mis on eriti sobilik deterritorialiseerimiseks, saamisteks või sündmusteks, mis ei lähtu üldise ja üksiku vastandusest. Käesolev artikkel uuribki nende kahe perspektiivi kokkupõrget muusikalise tähenduse uurimisväljal ja pakub välja, et need on tihedalt seotud, võrreldes refrääni mõistet „Tuhandes platoos“ muusikalise ‘toposega’ semiootikast ja nende kummagi dünaamikaid. Selle kokkupõrge päädib esiteks pakkumisega ümber orienteerida deleuziaanliku muusikateaduse fookus tähistamispraktikatele, nagu pakub ka Iain Campbell, sealhulgas klassikalisele muusikale ja traditsionaalsetele muusikalistele vormidele; aga ka seesmise eristusega muusikasemiootikas vastastikku läbipõimunud väikesest ja suurest praktikast, see tähendab uurimustest, mis on orienteeritud vastavalt kas deterritorialisatsiooni või territorialisatsiooni poole. Demonstreerin, et ‘väike muusikasemiootika’ on juba tuvastatav mõnede muusikateadlaste kirjutistes, kes kirjutavad topostest klassikalise perioodi muusikas. Musiikin semiotiikassa nähdään huomattavasti vaivaa musiikillisen merkityksen selittämiseen suhteellisen vakaiden – vaikkakaan ei aina logosentristen – käsitteiden, kuten musiikillisen topoksen, avulla. Kuten minkä tahansa merkin kohdalla, liittyy näihin vakaa yleinen tyyppi, joka ilmenee partikulaareina esiintyminä. Deleuze & Guattari puolestaan kehuvat musiikkia taiteenlajina, joka soveltuu erityisen hyvin deterritorialisaatioon: tapahtumiin tai tulemiseen, joka ei seuraa yleisen vs. partikulaarin logiikkaa. Tässä artikkelissa tarkastellaan mainittujen perspektiivien yhteenottoa musiikillisen merkityksen kiistellyllä sotatantereella. Teoksessa Mille plateaux keskustellun kertosäkeen käsitteen ja semiotiikassa tarkastellun musiikillisen topoksen sekä näiden keskinäisen dynamiikan tarkka vertailu paljastaa käsitteiden toisiinsa kietoutuneisuuden. Yhteenoton tuloksena esitetään Iain Campbellin ehdottaman merkityksellistämisen praktiikoiden uudelleensuuntaamista deleuzeläisen musikologian tahtiin. Viimeisintä voi laajentaa myös klassisen ja perinteisen musiikin alueelle. Artikkelissa esitetään myös jako toisiinsa kietoutuneisiin pieneen ja suureen musiikin semiotiikan praktiikkaan, jotka tähtäävät vastaavasti deterritorialisaatioon ja territorialisaatioon. Lopuksi näytetään, että pieni tulkintatapa kätkeytyy jo toposta käsittelevien klassismia edustavien musikologien kirjoituksiin. |
|---|